Example in this ebook

Vesterås ja Borganäs.

I.

Kutsumattomia vieraita.

Oli taas kevät, joka tänä vuonna tuli tavattoman aikaiseen. Talven kinokset sulivat ja juoksivat vuolaina virtoina järviin ja meriin, ja ilman siivekkäät joukot palasivat etelästä rakkaisiin koteihinsa, pohjolan syrjäisiin laaksoihin. Metsikana vaihtoi parhaillaan pukuansa ja orava kyherteli koivunlatvassa. Päivä päivältä nousi aurinko yhä ylemmäksi taivaan laelle ja päästi taas luonnon siteistään; vapaus virkosi taas eloon metsissä ja järvissä, vuorilla ja laaksoissa ja lauhkeat keväiset tuulet kuiskailivat rauhaa ja sovitusta, samalla kuin tuhannet riemusävelet soivat vapauden ja rakkauden ylistystä korkealla ilmassa.

Tälle luonnon riemulle oli Ruotsin rahvaan mieliala selvänä vastakohtana. Kamala toivottomuus pilkisti jokaisen silmästä, pusersi huokauksen jokaisen rinnasta. Ja yhä koveni sorto, yhä julmemmaksi kävi ulkomaalaisten voutien mielivalta. Pyhän Yrjänätarun alkupuoliskoa elettiin nyt todellisuudessa. Lohikäärme ruiskutti voitonriemuissaan myrkkyänsä maalle ja kauhuissaan kysyi jokainen, joko Ruotsin kuolonhetki oli käsissä. Missä tahansa kiinnittikin katseensa Ruotsin herroihin ja edusmiehiin, jotka linnoissaan ja taloillaan elelivät, niin turhaan etsi ketään sellaista, joka tahtoi ruveta pitämään kansan puolta ja saattamaan maan lain ja vanhat hyvät tavat taas voimaan ja noudatettaviksi.

Taalalaiset olivat kyllä edellisenä syksynä nousseet kapinaan, mutta olivat taas laskeneet aseensa, kun valtakunnan neuvosto oli luvannut täyttää heidän toiveensa ja olla apuna heidän hätäänsä poistamassa. He vannoivat pyhän valan olla enää maksamatta veroa Jösse Eerikinpojalle ja niine päätöksineen he palasivat kotiinsa ja valtaneuvokset menivät ilomielin matkoihinsa.

Kaikki näytti siis olevan hukassa. Jösse Eerikinpoika ei tosin itse ollut uskaltanut mennä Taalainmaahan, mutta hän oli paikoillaan lujassa Vesteråsin linnassaan ja samoin muutkin voudit kaikkialla valtakunnassa. Syksyiset tapahtumat v. 1433 olivat vaan olleet yhä selvemmin näyttämässä sitä toivotonta kurjuutta, johon Ruotsin kansa oli vajonnut, samalla kuin voudit kävivät sitä varmemmiksi, sitä rohkeammiksi, kuta helpommalta oli näyttänyt aseellisenkin rahvaan aisoissa pitäminen.

Kaikista näistä voudeista, jotka kuninkaan nimessä ryöstivät ja raastoivat Ruotsinmaata, ei sentään kukaan vetänyt vertoja Vestmanlannin ja Taalainmaan voudille. Tämä näet ei heitä voittanut ainoastaan viekkaudessa ja rohkeudessa, jott'en sanoisi hävyttömyydessä, vaan etenkin siinä erinomaisessa julmuudessa ja kovuudessa, jolla hän osasi panna mielivaltaiset käskynsä täytäntöön, siinä matelevaisuudessa ja arkamaisuudessa, jolla hän osasi näennäisesti väistyä tieltä, kun olot niin vaativat. Mutta hän väistyi vain odottelemaan tilaisuutta, ottaakseen heti takaisin, mitä oli menettänyt, samoin kuin tiikeri vetää kokoon jäntäreitänsä ja valmisteleikse voimakkaimpaan hyppäykseensä, silloin kuin se näköjään säveänä lyykistyy maahan.

Juuri nyt hän oli siinä asennossa. Hänen oli syksyllä täytynyt peräytyä; nyt hän oli taas eteenpäin menossa. Se mitä hänen oli ollut pakko kuulla ja sallia syksyllä valtaneuvosten läsnä ollessa, oli kiihottanut hänen turhamielisyytensä ylimmilleen. Mutta hän osasi salata vihansa ja vartoa. Nyt hän varustautui laskemaan vihansa liekit valloilleen, nyt piti noiden talonpoikain oikein oppia tuntemaan hänet. Voi, voi silloin heitä ja — Engelbrektiä.

To be continue in this ebook